Työhistoria
Työtä ja vapaaehtoistoimintaa
Olen nähnyt useamman työpisteen, joiden äärellä olen istunut tai seissyt vuosia ja viihtynyt niissä, kunnes on tullut aika nähdä jotain uutta.
Työntekemisen taito tuli kotikasvatuksena. Lapset ja nuoret sekä heidän läheisensä ovat olleet tehtävieni kohderyhmänä muutaman vuosikymmenen. Uuden ihmisen kohtaaminen ja hänen kanssa luottamuksen kasvattamisen olen varhain havainnut olevan lähtökohta tekemälleni työlle. Vaikka yhteys olisi kestänyt vain puolenvuoden yhteisen taivaltamisen, se on rakentunut kestäväksi ja sitä kautta olen tavoittanut monella tasolla ymmärryksen toisen ihmisen kanssa.
Viestinnän ja markkinoinnin erilaisia tehtäviä
olen tehnyt useiden
vuosien ajan lasten
ja nuorten kanssa niin seurakunnan tehtävissä kuin partionkin.
Viestinnän työtehtäviini järjestössä liittyi
verkkosivujen ylläpitämien. Toimin myös ICT-ryhmän sihteerinä,
kun verkkosivuja uudistettiin. Sähköisen median käyttö ja siihen
liittyvä osaaminen on hallusani.
Partiosta saatu vahva kokemus ja eri pestien hoitaminen sekä tapahtumien yhtenä toteuttajana on lisännyt yhteistyökykyä, tuonut uusia ystävyyssuhteita sekä vahvistanut ammattiosaamistani. Nämä työhön- ja vapaa-aikaan liittyvät tehtävät ovat mieluisia.
Erilaiset vastuutehtävät ovat luontaista minulle kuten myös asioiden katsominen uuden näkökulman kautta. Leireihin ja retkeilyyn liittyvät tehtävät ovat olleet mieluisia. Näiden johtaminen ja vastuu ryhmissä olevista on ollut työntekemisessä oleellinen asia. Ohjelmien ideointi on tehty yhdessä tiimityöskentelyssä eri työntekijöiden kesken. Jokainen leiri ja retki on vaatinut innovointia uusia ohjelmia kehittäessä. Myös projektiosaaminen on tullut työtehtävissä tutuksi.
Suomen Punaisen Ristin toiminnassa olen ollut vapaaehtoisena useammalla paikkakunnalla. Toimien Humanitaarisen oikeuden ja Henkisen tuen ryhmissä. Näihin on kuuluneet myös koulutukset ja harjoitteet sekä kokoontumiset kuukausittain.
Joskus eteen on tullut haasteellisen vaikea toisen ihmisen elämäntilanne. Olen toiminut ryhmässä, missä läheisen poismeno ja sen asian jakaminen on tullut akuuteissa tilanteissa esiin. Mitä siinä tilanteessa sanoa? Sanat ovat löytyneet ja tilanteessa tärkeimmän olen oivaltanut; ole läsnä. Välillä on oltava hiljaa, lähellä surun ja tuskan tilanteissakin, se on silloin riittänyt.
Monimuotoinen työ- ja vapaehtoishistoria kulkee mukana ja tukee sekä auttaa tulevissakin tehtävissä.
Työhistoria ja vapaaehtoisuutta
Nuorisotyönohjaaja, Järvi-Kuopion seurakunta 21.09.2017-
SPR Nilsiän osaston henkisen tuen ryhmän vetäjä 2020-
SPR Kuopion osaston humanitaarisen oikeuden ryhmän jäsen 2014-2019
Viestinnän- ja markkinoinnin koordinaattori, Järvi-Suomen Partiolaiset 10.8.2009-30.9.2016
Nuorisotyönohjaaja, Nilsiän seurakunta 1.5.1998- 09.8.2009
Nilsiän lähisuhdeväkivaltatyöryhmän jäsen, Nilsiän kaupunki 2006-2009
Nilsiän kriisityöryhmän jäsen, Nilsiän Kaupunki 1999-2003
Nuorisotyönohjaaja, Posion seurakunta 1.6.1992-30.4.1998
Sivutoiminen uskonnon tuntiopettaja, Posion kunta 9.9.1996-31.5.1997
Posion kriisiryhmän jäsen, Posion kunta 1995-1998
Nuorisotyönohjaaja, Sallan seurakunta 1.6. 1991-31.5.1992
Nuorisotyöntekijä, Sallan seurakunta 1.8. 1985-31.8. 1987
Nuorisotyöntekijä, Kärsämäen seurakunta 13.8.1984-31.5.1985
Rakennusosaston kesätyöntekijä, Raahen kaupunki 20.5.-19.8.1982
Erilaiset maa- ja metsätalouden työt kotitilalla nuorena Merijärvellä